Naurava Pajatso

IIIIIKKK!!!! Kohta se on täällä – PAJATSO!!! Jos odotin Vuoroveden julkaisua ”kuin kuuta nousevaa” (heh heh), tätä odotan kuin kevätaurinkoa vuosisadan kaamostalven jälkeen!!

Pajatso syntyi sekin mökkimaisemissa Vuoroveden tavoin, tosin hieman epäonnisissa merkeissä. Reissun piti jatkua vielä useamman päivän ajan, mutta joku erikoinen vatsapöpö vei sängyn pohjalle sikiöasentoon surkuttelemaan. Ja kyllä, sieltä sängyn pohjalta käsin rakensin pohjat Pajatsoon: puhelimelle raitoja kasaillen, ponnetonta laulua ja stemmoja voivotellen. Jo kertsin teksti kertoo tilanteesta oleellisimman:

”Vaikka mitä teet, se kipu ei mee. Vaikka mitä teet, se kipu tulee takas.”

Ja siitä se sitten lähti. Lopulta huomasin kirjoittavani laulua paitsi ihan konkreettisesti kivusta, toisaalta laajemmin ajateltuna mistä tahansa tunteesta, johon ei vaan löydy lääkettä vaikka kuinka etsisi: suru, viha, miksei rakkauskin. Kenelle mitäkin laulun ”kipu” sitten merkitsee. Se tunne, kun valinnoilla ei enää ole väliä, kun olet jo kaikkesi antanut – tai ainakin siltä tuntuu.

Itselleni laulu kertoo riittämättömyyden ja uupumuksen pelottavasta yhdistelmästä, joka kerran päälle vyöryttyään tuntuu lähes mahdottomalta taittaa. ”Kuka löis jos käännät poskee?” Niin, itse se on itseään läpsäistävä. Lopulta biisi onkin siis eräänalainen kieroutunut voimabiisi – henkinen keskisormi pystyssä kaikkia elämän kipuja vastaan!

Vaan ristiriitaisuuksista on tämäkin laulu tehty. Vaikka laulun sanoma pohjimmiltaan muodostuikin varsin diipiksi kamaksi, en halunnut korostaa sitä liian karkeilla kielikuvilla enkä turhan melankolisella ja synkällä tunnelmalla. Sen sijaan päädyin kirjoittamaan siitä, miten ”sitruuna kirvelee ötökän pureman päällä” tai ”laitat teehen sokerin sijasta suolaa”. (Yök.) Lisäksi jo demovaiheessa oli itsestään selvää, että nyt lähtee isot bassot ja jytää jalan alle! Dramaattisesta Leoncavallon opperasta lainattu ”Pajatso”-hahmo, johon laulun tekstissä viittaan, muodostui mielessäni ilkikuriseksi olkapäällä huhuilevaksi narrihahmoksi, joka nauraa avoimesti niille korteille, jotka elämässä on jaettu. (TOSIN tässä laulussa puhutaankin elämän kolikoista – pieni viittaus menneiden vuosikymmenien kolikkopeli-pajatsoon. Tadaa!) Availen muita tekstiin piilotettuja omituisuuksia somessa lähempänä julkaisua. Niitä riittää.

Pajatso sai lauluraitansa pääsiäisviikolla. Huomasinpa itsestäni sellaisen erikoisuuden, että näissä hommissa minulle se paras ajankohta laulaa onkin ilta – ei siis suinkaan aamupäivä tai varhainen iltapäivä, vaikka päivätyössäni noihin aikoihin olisin jo jodlannut useamman tunnin (liian) kovaa ja korkealta.

Lopputulos tulee olemaan outo, Twin Peaks -henkinen bilebiisi – kiitos jälleen tuottajawelho Tuomakselle, joka maalaa kanssani Pajatsolle sen ilkikuriset ja häijyn iloiset kasvot!